Basilikatahna on tuttu monelle kakkoskirjani lukijalle. Kirjassa ihmetahna esiintyi kesäkuun varhaisperunaluvussa ja siitä tehtiin perunasalaatti, jonka perunat uitettiin tahnassa kuumina, niin kuin usein teen.
H e r k u l l i s t a.
Olen kuitenkin kirjan julkaisun jälkeen tehnyt tahnastani entistä riisutumman version, jota teen kesäisin hyvin hyvin usein, miltei joka viikko. Kirjan tahnakaan ei ole lainkaan monimutkainen, mutta tässä on mukana vain kaikkein oleellisimmat ainesosat: hyvin paljon basilikaa, rypsiöljyä (ehdottomasti rypsiöljyä, selitän kohta miksi), cashewpähkinöitä, tilkkanen sitruunamehua ja tietenkin suolaa. Ei tällä kertaa valkosipulia eikä missään nimessä juustoa. Kokonaisuus on tasapainoinen ja sangen monikäyttöinen yleissoosi.
Tässä tahnan elementit.
1.Näin saat tuuheat basilikat
Basilikatahnan pääraaka-aine on tietenkin basilika. Koska kasvatan itse basilikaa puutarhamökillä suorastaan ylenpalttisesti, käytän yleensä omaa satoa. Basilikaa kannattaa latvoa ahkerasti koko kesän, jotta puskat tuuhentuvat. Latvominen tarkoittaa siis sitä, että jokaisen lehtiparin ylle kasvava seuraava lehtipari nappaistaan pois, jolloin kasvi haarautuu. Ja sitten kun tekee molemmille kasvaville varsille jälleen saman, kasvi haarautuu ja kasvattaa jälleen uudet varret. Vielä näin alkukesästä oman mökin basilikasato on vaatimaton, mutta esimerkiksi Ahlbergin puutarhan luomubasilikat ovat kerrassaan upeita.
2. Ehdottomasti rypsiöljyä
Basilikatahnaan ei laiteta missään nimessä oliiviöljyä. Tahna hurruutellaan sauvasekoittimella, ja jostain syystä oliiviöljy muuttuu silloin todella karvaan makuiseksi. Myös auringonkukkaöljy käy tai jokin muu hyvin neutraalin makuinen öljy.
3. Rakkaani cashewpähkinät
Moni tietenkin käyttää kaikenlaisiin pestoihin ja peston kaltaisiin tahnoihin pinjansiemeniä. Minäkin käytän, mutta aika harvoin. Pinjansiemenet ovat aika arvokkaita, ja omasta mielestäni cashewpähkinä maistuu tässä jopa vielä paremmalta. Jos olet pähkinöille allerginen, myös auringonkukansiemenet sopivat hyvin pinjansiemenien sijaan.
4. Tilkka sitruunaa
Pieni happo tekee ruoalle hyvää, eikä tämä ole poikkeus. Tietenkin tuoreesta sitruunasta.
5. Suolaa suolaa
Ruokaan kuuluu laittaa suolaa, eikä basilikatahna ole poikkeus. Tällä suolamäärällä tahna sopii esimerkiksi leivän päälle levitettäväksi. Jos haluat lisätä sitä perunoiden joukkoon, haluat ehkä lisätä hiukan suolan määrää.
6. Sauvasekoitin on ystävä
Tahna valmistuu sauvasekoittimella. Olen kyllä joskus hakannut tällaisen mökillä morttelillakin, mutta silloin vaaditaan hiukan aikaa, kärsivällisyyttä ja käsilihaksia.
7. Tiivis purkki ja loraus öljyä
Basilikatahna säilyy jääkaapissa lasipurkissa muutaman päivän. Parannat säilyvyyttä, kun painelet tahnan tasaiseksi ja lorautat pinnalle kerroksen öljyä. Ota tahnaa aina puhtaalla lusikalla ja laita purkki heti takaisin jääkaappiin. Tahnan voi hyvin myös pakastaa, ja itse olen kokenut sen ehdottomasti kätevimmäksi tavaksi säilöä basilikaa. Olen hankkinut joskus isohkon silikonisen jääpalamuotin, jonne tahnan jaan ja pakastan. Kun palat ovat jäätyneet, irrottelen ne ja pussitan pakastuspussiin tai -rasiaan. Kun talvella tekee ruokaa, on helppo ottaa yksi tai kaksi palaa sulamaan ja leikkiä kesää.
****
Mihin sinä käytät basilikaa? Ja tässä oma suosikkiohjeeni, ole hyvä!
Lisää kesäruokaa
Nokkosletut valmistuvat äkkiä, kun surautat taikinan sauvasekoittimella.
Varhaiskaalisalaatti on parasta, mitä tehdä kesäkuun alussa.
Ei juhannusta ilman britakakkua, vai kuinka?
14 kommentit
Pitääpä kokeilla. Meillä kun kasvaa valtavasti basilikaa ikkunalaudalla (yhdestä emokasvista napsitaan oksia ja annetaan niille kasvaa juuret vedessä, sitten istutus ja tadaa, basilikaa piisaa, onnistuu ihan kaupan basilikaruukusta ja en ole tämän jälkeen vinkin löytämisen jälkeen viitsinyt siemenistä kasvattaa). Tämän jälkeen latvomista säännöllisesti ja satoa piisaa. Ylijäämäbasilikat mä suristan oliiviöljyn (!) kanssa ja suolaripauksen kanssa sauvasekoittimella sekaisin, sitten purkkiin ja jääkaappiin ja säilyy parisen viikkoa (joo, ei ole jääkaappi tietty öljylle paras paikka, mutta kun lusikallisen tai pari nappaa purkista huoneenlämpöön, niin lämpenee hyvin nopeasti, en ole uskaltanut kokeilla huoneenlämmössä säilyvyyttä). Niin ja ei ei mun makuun oliiviöljystä tule pistävää, vaan ihan taivaallista on tämä. Basilikaöljyä laitan sitten salaattiin, leivän päälle (tuorejuuston kaveriksi tai ihan paljaaltaan), keittolautaselle, salaatin sekaan…eli ihan mihin vaan mihin basilika passaa 😀
Joo tuo kaupan basilikan pätkiminen on kyllä loistava keino saada paljon basilikaa! Ja ihanalta kuulostaa öljysi, on hyvä idea tehdä sellaista.
Kiitos ihanista ohjeista, myös tästäkin.
Ihana kuulla, että niistä on ollut iloa!
Voi Satu, kerro miten saat soosin pysymään noin vihreänä? Mulla se muuttuu hetkessä mudan väriseksi. Ei niin kaunista & houkuttelevaa.
Voi onpa harmi kuulla! Kokeile vielä sitä, että käärit isoimmat basilikanlehdet nippuna rullalle ja hienonnat isolla veitsellä. Siten sauvasekoitin pääsee vähän helpommalla ja kannuun menee vähemmän happea. Ja onhan sinulla sitruunaa joukossa? Toivottavasti tämä auttaisi!
Ihanat ja monipuoliset tahnat ja mikä oiva ja helppo tapa hukuttaa kasvimaan satoa. Teen hyvin saman tyyppistä kuin reseptisi, mutten malta olla laittamatta aina sekaan myös vähän lehti- ja palmukaalia, rucolaa, ruohosipulia jne. Minttu sopii myös sekaan todella hyvin. Koskaan en mitaa määriä, lisäilen ja maistelen tehdessä Alkukesästä tahnan pääosissa on karhunlaukka ja nokkonen, sitten tulee rucola ja jossain vaiheessa talvivalkosipulien kukinnot. Välillä laitan mukaan valkosipulia, pähkinöitä ja siemeniä vaihtelen, manteliakin laitan jos kaapissa sitä sopivasti on. Tämä on vähän samaa osastoa sosekeittojen ja smoothien kanssa, sekaan kelpaa pikkuisen nuupahtaneetkin yrtit ja naatit ja hävikkiosasto kiittää (ne loppukesän vihonviimeiset väsähtäneet yrtit hierotaan sitten omaan yrttisuolaan ja sinne kelpaa sitten ihan kaikki) 🙂
Tämä on niin totta, tahnat ovat tosiaan vähän sama kuin sosekeitto, kaikki käy. Kesä on ihan parasta aikaa, kun yrttejä saa käyttää ylenpalttisesti!
Aivan jumalaisen hyvää, kiitos mahtavasta ohjeesta!
Ihana kuulla, kiitos!
[…] Hyviä uutisia: pestoa voi pakastaa! Kasvatan itse mökillä basilikaa ja surauttelen siitä basilikatahnaa, jota pakastan ja käytän pitkin […]
[…] Basilikatahna on kuin pesto ilman juustoa. […]
[…] teen tuoretomaattipastaa: heitän kulhoon puolitettuja pikkutomaatteja, öljyllä notkistettua basilikatahnaa ja heitän päälle kuuman valutetun spagetin. Myös fetaversio tuoretomaattipastasta on ihanaa: […]
[…] on tietenkin lipstikkatahna, joka on kuin basilikatahna mutta johon laitetaan basilikan sijaan lipstikkaa. Eli lipstikkaa, sitruunamehua, […]