Kirjat

kirjoittanut Satu Koivisto

Satu Koivisto on kirjoittanut kaksi ruokakirjaa, jotka molemmat pohjautuvat ajatukselle siitä, miten keittiössä voisi viihtyä paremmin, syödä kaiken syötäväksi kelpaavan ja lähteä yksittäisten reseptien sijaan liikkeelle raaka-aineista.

Vuonna 2014 ilmestynyt esikoinen Gastronaatti eli kuinka rakastua rippeisiin (Otava 2014) on myyty loppuun mutta löytyy kirjastoista, mutta vuonna 2017 ilmestynyt Gastronaatti II Kuinka rakastua ruoanlaittoon (No Tofu Publishing, 2017) on tilattavissa esimerkiksi täältä.