Chilikurkut ovat lempisäilykkeitämme, ja teen niitä joka syksy vähintään muutaman purkin jääkaappiin. Viime vuonna jouduin ostamaan avomaankurkut ja sain aikaiseksi vain pari purkillista, mutta tämän vuoden satoa syötäneen varmaan ensi kesänäkin, niin runsaasti näihin on nyt materiaalia siirtolapuutarhamökillämme. Kyselin Instagramissa, kiinnostaisiko resepti, ja ilokseni sain paljon toiveita. Meitä etikkaisten kurkkujen ystäviä riittää!
Rakastan avomaankurkkuja ja syön niitä hirmuisen mielelläni tuoreena, ihan sellaisenaan, leivän päällä ja tietenkin kreikkalaisessa salaatissa. Mutta ihan yhtä paljon iloitsen, kun saan napsauttaa auki purkillisen säilöttyjä marraskuussa.
Chilikurkut ovat vahvan etikkaisia ja aika chilisiä. Jos olet vähemmän chilin ystävä, vähennä sen määrää. Chilin lisäksi purkkeihin tulee mausteeksi inkivääriä ja valkosipulia. Tosin olen tänä syksynä tehnyt pari kertaa kurkkuja ilman inkivääriä ja valkosipulia, ja sitenkin tulee herkullista (kyllä, olen jo maistanut).
Ronskit viipaleet
Valmistus on helppoa. Pesen avomaankurkut kunnolla juuresharjalla, ja sitten vain leikkaan ne ronskeiksi viipaleiksi. Nyt ei kannata käyttää mandoliinia, nyt halutaan rouskuvampaa rakennetta. Tänä vuonna tein kerran chilikurkkuja myös kasvihuonekurkuistamme, koska niitäkin kypsyi kerralla liian iso satsi sellaisenaan syötäväksi. Nekin toimivat mainiosti (kyllä, myös niitä on jo ehditty maistamaan). Myös chilit pesen huolellisesti ja leikkaan siivuiksi. Viime aikoina olen muuten tehnyt sen saksilla, jotta olen välttynyt sormien poltteelta. Jos olen muistanut nykäistä kasvimaalta valkosipulin, kuorin ja viipaloin myös sen, samoin kuin inkiväärin.
Sitten mausteliemi
Kun kasvikset on leikattu, on aika tehdä mausteliemi. Kattilaan tulee vettä, sokeria, suolaa, korianterinsiemeniä ja sinapinsiemeniä, ja sitten vain keitellään kymmenen minuuttia, jotta maut irtoavat. Aivan lopuksi kattilaan lisätään etikka, ja seos kiehautetaan. Kerran mittasin ajatuksissani etikankin mukaan kattilaan heti alussa sillä seurauksella, etten voinut lähestyäkään hellaa itkemättä, niin mahtavat höyryt etikasta lähti.
Tuplasti puhtaat
Koska kyse on säilönnästä, en voi liiaksi korostaa purkkien puhtautta. Itse pesen purkit astianpesukoneessa ja vielä sen lisäksi keitän ne kansineen isossa kattilassa. Tämä saattaa kuulostaa jännittävältä tai monimutkaiselta, mutta itse koen tämän tavan kaikkein helpoimmaksi. Purkit keittyvät taatusti puhtaiksi ja ovat kuumia, kun kaadan kuuman liemen päälle.
Jos säilyvyys jännittää, käytä pieniä purkkeja, jotka saat syötyä kerralla. Chilikurkut ovat syötävissä vaikka heti seuraavana päivänä, mutta parhaimmillaan ne ovat parin kolmen viikon säilömisen jälkeen. Itse olen säästellyt viimeistä purkkia ja syönyt chilikurkkuja vielä seuraavana keväänäkin.
Jämistä herkkua
Ja jos lientä jää, siinä voi hyvin pikapikkelöidä mitä tahansa kasvista seuraavana päivänä syötäväksi: paprikaa, viidakkokurkkuja, kukkakaalia, sipulia. Nam!
****
Säilötkö sinä avomaankurkkuja? Kerro oma suosikkitapasi! Ja tässä oma lempireseptini, ole hyvä!
Lisää satokauden herkkuja
Omenasose onnistuu helposti kattilassa, eikä omenoita ole pakko kuoria. Katso parhaat vinkit!
Kesäkurpitsapihvit ovat hurmanneet monet, eivätkä syyttä.
Vihreä papu on loppukesän parsa.
9 kommentit
Hei monta purkkia tästä litran satsista noin tulee 🙂
Mulla on puolen litran tölkkejä yleensä kolme täyttä ja yksi vähän vajaa 😀
Jatkoa edelliseen, siis kilon satsista kurkkua!
Kiitos mainiosta ohjeesta! Annatko kurkkujen tekeytyä huoneenlämmössä vai jääkaapissa?
Ihanaa sadonkorjuuaikaa!
Kiva kuulla 🙂 Kurkut saavat tekeytyä jääkaapissa, kunhan liemi on jäähtynyt.
[…] yksi isossa ruukussa ja kolme lavassa. Tämä sato onnistui tänä vuonna erinomaisesti. Tein chilikurkkuja purkkikaupalla jääkaappiin, ja meillä on vieläkin jääkaapissa pari tuoretta kurkkua […]
No nyt lähti tämäkin resepti kokeiluun. Valkosipulikurkkuja olen äidin reseptillä tehnyt jo parikymmentä vuotta, mutta pitää välillä kokeilla muutakin ettei ihan kaavoihin kangistu. Purkkien desinfiointi on hyvin tarkkaa hommaa hilloja keitettäessä, mutta etikkaliemessä ei elä mikään.
Kiva kuulla, toivottavasti tykkäät!
Etsin tälle syksylle uusia reseptejä ja löysin! Nämä chilikurkut ovat hyviä. Tein testierän puolesta kilosta kurkkuja. Mausteet pidin ennallaan, kun näytti niin vähältä. Toimihan se, eikä ollut liian vahvaa.
Teen isomman satsin ensi viikolla, kun tuo vietiin jo käsistä. Ehtihän se viikon tekeytyä. 😀