Helpomman hapanjuurileivonnan käsikirja on tehty sinulle, joka olet kiinnostunut hapanjuurileivonnasta mutta perinteinen leivontatapa saa pääsi pyörälle. Kirja on hurmannut monet, ja se valittiin Helsingin Kirjamessuilla lokakuussa 2024 Vuoden kotimaiseksi keittokirjaksi!
Tässä artikkelissa avaan, mistä on kyse.
Mitä on helpompi hapanjuurileivonta?
Tutustuin itse hapanjuurileivontaan lähes kahdeksan vuotta sitten, kun sain hapanjuuren lahjaksi ystävältäni. Olin kotona vanhempainvapaalla kuopuksen kanssa, eikä silloin vielä ollut julkaistu aiheesta kotimaisia teoksia. Tämä väsynyt pikkulasten äiti opetteli hapanjuurileivontaa ulkomaisten oppaiden kanssa, ja niiden leivontatapa tuntui mahdottomalta sovittaa tavalliseen arkeen. Vähitellen aloin tekemään omia kokeilujani ja tajusin, että hapanjuurellakin voi leipoa onnistuneesti monella tavalla.
Suurin ero perinteiseen hapanjuurileivontaan on se, että en koskaan ruoki juurta ennen leipomista vaan leivon suoraan jääkaapista otetulla juurella. Se, kuinka kauan edellisestä leipomiskerrasta on aikaa, vaikuttaa siihen, mitä kulloinkin leivon. Olen myös oppinut oikomaan muutamassa muussakin vaiheessa.
Näiden muokkausten myötä tämä ihanan herkullinen leipä mahtui hektiseen pikkulapsiarkeen.
Mitä Helpomman hapanjuurileivonnan käsikirja sisältää?
Esittelen alussa oppikirjamaisesti omaa leivontatapaani, jossa juurta ei ruokita ennen leipomista. Reseptit on jaettu kahteen osioon: resepteihin, jotka tehdään eloisasta, virkeästä, kuohkeasta juuresta ja niihin, jotka tehdään väsyneestä, laiskasta juuresta.
Virkeällä juurella leivotaan hapanjuurileipien lisäksi erilaisia sämpylöitä, pizzaa, piirakkaa. Laiskalla juurella puolestaan voi tehdä esimerkiksi vohveleita, lettuja, suolaisia keksejä, näkkäriä.
Miksi Helpomman hapanjuurileivonnan käsikirja valittiin Vuoden kotimaiseksi keittokirjaksi?
Ruokatoimittajat ry palkitsee joka vuosi Helsingin Kirjamessuilla yhden keittokirjan Vuoden kotimaiseksi keittokirjaksi. Mukana kilpailussa ovat kaikki vuoden aikana ilmestyneet keittokirjat, ja niiden reseptejä testataan monessa vaiheessa.
Tässä osa raadin perusteluista:
Helpomman hapanjurileivonnan käsikirja on ruokatoimittaja Satu Koiviston kädenojennus kaikille, jotka rakastavat juurileipää ja haluaisivat ottaa sen salat haltuun. Koivisto oikoo hieman perinteisiä menetelmiä ja näyttää kädestä pitäen, miten juurileipä onnistuu helposti kotona. Kokemus ja osaaminen paistavat kirjasta, jonka ohjeet ovat vakuuttavia ja selkeitä.
Ruokatoimittajat ry:n Vuoden kotimainen keittokirja -raadin ennakkosuosikki piti pintansa läpi kisan. Kirjan punainen lanka kantaa alusta loppuun ja nimi ja sisältö vastaavat hyvin toisiaan.
”Hyvin kirjoitetut reseptit sekä selkeät vaihekuvat houkuttelevat kokeilemaan. On helppo lähteä leipomaan, kun koko ideologia on yksissä kansissa ja etenee selkeästi. Vaikka asiaa on paljon, teksti etenee rennolla otteella ja sujuvasti”, raati arvioi.
Inspiroiva teos sai ruokatoimittajat elvyttämään uinuvat hapanjuurensa ja onnistumaan kaikessa, mitä he testasivat. Ciabatta- tai lesesämpylät on kirjailijan oma suositus aloittelevalle hapanjuurileipurille.
”Tämän kirjan lukemisen jälkeen olen saanut pidettyä juureni elossa ja innostuin uudelleen hapanjuurileivonnasta”, totesi useampi raatilainen.
Kiitos, olen tästä todella otettu!
Mitä Helpomman hapanjuurileivonnan käsikirjan ostaneet ovat kirjasta sanoneet?
Olen saanut teiltä lukijoilta aivan ihania viestejä, tässä niistä muutama:
”Olen kovasti pitänyt sinun ”huolettomasta” kirjasta ja ihana rentous tullut mukaan leivän leivontaan mukaan.”
”Hei! Kiitos kirjastasi! Olen nyt onnistunut elämäni ensimmäisessä hapanjuurileivässäni kirjasi ansiosta.”
”Vuosi sitten hurahtanut tähän hapanjuurijuttuun! Olen kokeillut aika montaa reseptiä. Sinun kirjasta oli paras! Hyvin ja yksinkertaisesti selitetty!”
”Hitsi että tykkään sun kirjasta ja tyylistä leipoa, simppeliä mutta maistuvaa! Tämmöistä hapanjuurileivontaa kaipasin, kun vuosi sitten aloitin! Iso kiitos.”
”On ollut ihana testata näitä siun kirjan ohjeita, kun voi luottaa, että leipomukset onnistuvat!”
”On kyllä paras ja niin liikuttava tunne, kun voi näin laadukasta leipää itse loihtia perheelle. Kiitos sinun ohjeiden ja juuren. Nyt jatkan onnellisena toivottavasti uusia onnistuneita leipiä kohti ja toivon, että elämässäni olisi aina aikaa tehdä juurileipää ja kaikkea muutakin ihanaa keittiössä. Parasta ❤️ Ihanaa joulun odotusta, toivottavasti kirjasi löytyy monesta paketista tänä jouluna!”
Mistä Helpomman hapanjuurileivonnan käsikirjan voi saada käsiinsä?
Kirja on myynnissä kirjakaupoissa, esimerkiksi Kirja.fissä ja Suomalaisessa kirjakaupassa. Se kuuluu myös kirjastojen valikoimiin.
****
Haluaisitko tietää jotain kirjasta? Kysy alla!
Lue blogin artikkeleita hapanjuuresta
Näin toivoton leivänleipoja alkoi leipoa itse (liki) kaikki leipänsä
Hapanjuurileivän valmistus vaihe vaiheelta
Sämpylät hapanjuureen ovat ällistyttävän hyviä