Kalapuikot olisivat hyviä, ehdotti kahdeksanvuotias, kun eräänä päivänä suunnittelimme laveasti tulevien päivien syömisiä. Kävi ilmi, että kalapuikot ovat koulussa hänen lempiruokaansa! Pikkuisen googlattuani selvisi, ettei hän ollut mielipiteensä kanssa yksin: kalapuikot ovat keikkuneet koululaisten top-ruokalajiien kärjessä vuosia. No mutta kyllä minä voin ottaa haasteen vastaan ja lähteä selvittämään, kummat kalapuikot olisivat parempia, äidin vai koulun.
Hauki on paras kala
Aivan ehdottomasti parhaimmat, jotenkin kalapuikkoisimmat kotikalapuikot valmistuvat hauesta. Isäni kalasti, ja meillä syötiin haukea tosi paljon lapsena. Hauen liha on suurisyistä, paksua, kiinteää ja jotenkin tosi maukasta ja mikä parasta, myös edullista. Ainoa ongelma ovat hirmuiset ruodot tai tarkemmin Y-ruodot, joiden poistaminen ei ole aivan yksinkertaista. Jos ostat kalan tiskiltä, pyydä kauppiasta poistamaan ruodot.
Jos haukea ei ole
Voit myös korvata hauen ja käyttää tilalla ahventa tai kuhaa, joista ruotojen poistaminen on helpompaa. Kuhasta lähtee nyppimällä, ahvenelle riittää, kun leikkaat sille housut eli poistat fileen leveämmästä päästä keskellä olevat ruodot napsauttamalla ne saksilla pois. Leikkaa kala suunnilleen tasakokoisiksi puikoiksi, kätevimmin se käy saksilla.
Käryttä uunissa
Kalapuikot valmistuvat helpoiten ja käryttä uunissa, mikä ilahduttaa kovasti kerrostaloasujaa. Anna siis paistinpannulle vapaapäivä, varaa esille uunipelti ja vuoraa se leivinpaperilla.
Vehnäjauho + hapanjuurileipämuru
Kalapuikkojen rapeuden salaisuus on leivittäminen. Eikä mikä tahansa leivittäminen vaan tuplaleivittäminen, jonka puolesta ihana Hanna Gullichsenkin on puhunut pitkään. Leivittäminen saattaa kuulostaa jotenkin mystiseltä, mutta ideana on tehdä kalan pintaan paistaessa rapeutuva kerros. Tuplaleivitykseen tarvitset sekä vehnäjauhoa että korppujauhoa ja liimaksi kananmunaa. Tavallisten korppujauhojen sijaan kannustan sinua käyttämään kuivaneesta hapanjuurileivästä jauhettuja muruja, koska niillä pinnasta tulee aivan taivaallisen hyvä! Jos siis hapanjuurileipää pääsee kuivumaan, älä heitä sitä pois vaan säästä. Pienen määrän hapanjuurikorppujauhoa mäiskit menemään morttelissa, mutta isot satsit onnistuvat parhaiten blenderissä. Jos sinulla ei ole hapanjuurimuruja, käytä japanilaista pankojauhoa.
Kolmen astian metodi
Itse leivittäminen on helppoa. Tarvitset kolme lautasta: yhden syvän kananmunia varten jossa saat vatkattua kananmunien rakenteen rikki, ja kaksi muuta, joista toiselle annostelet vehnäjauhot ja toiselle hapanjuurileipämurusi. Sitten vain uitat jokaisen kalapalan ensin kananmunassa ja sen jälkeen pyörittelet vehnäjauhoissa ja lopuksi hapanjuurileipämuruissa. Lado valmiit kalapuikot uunipellille leivinpaperin päälle.
Vartti uunissa tai vähemmän
Sopiva paistoaika riippuu käyttämäsi kalan paksuudesta ja puikkojen koosta. Hauen kanssa kannattaa tarkistaa tilanne vartin jälkeen. Kala on kypsää, kun sen syyt lohkeavat toisistaan helposti. Ohuille ahvenille riittää vähempi paistaminen, joten tarkista tilanne seitsemän minuutin jälkeen ja jatka paistamista tarvittaessa.
Mitä seuraksi?
Kalapuikot maistuvat hyviltä tietenkin perunamuusin kanssa. Jos kaipaat seuraksi vielä kastiketta, esimerkiksi sauvasekoittimella valmistuva majoneesi on todella hyvä pari.
Tuomio
Kannoin valmiit annokset pöytään ja jäin odottamaan tuomiota kuin MasterChefissä konsanaan.
”Äiti, kyllä nämä ovat vielä parempia kuin koulussa”, kahdeksanvuotias arvioi. Pienempikin söi ”kalaa” aivan tyytyväisenä.
Oikea vastaus!
****
Onko hauen kokkaaminen ja syöminen sinulle tuttua? Ja tässä vielä resepti, ole hyvä!
Lisää kokattavaa juuri nyt
Neljän raaka-aineen punajuuripihvit ovat hurmanneet monet, ehkä sinutkin?
10 niksiä kaalilaatikkoon plus suosikkiresepti.
Lohilaatikko on ihanan lohdullista syötävää pakkaspäivinä.
5 kommentit
Mun yli kuuskyppinen ukko rakastaa kaupan pakastekalapuikkoja. What can do 😔🐟🐟
No mutta sehän on hienoa, että helppo suosikki on löytynyt 😀
Siis kuuskymppinen
[…] Tai ehkä teet kalapuikkoja uunissa? […]
[…] Kotikalapuikot maistuvat lapsille. […]