Kaupallinen yhteistyö: Famifarm/Järvikylä
Kerrosviljely on yksi keino ratkaista tulevaisuuden vääjäämätön ruokapula. Joten kun sain kutsun tulla tutustumaan Järvikylän salaattisekoituksia valmistavaan uuteen kerrosviljelylaitokseen Juvalla, en todellakaan miettinyt kahdesti. Kiitos, tulen!
Pohjoissavolainen Famifarm Järvikylä-tuotemerkkeineen on edelläkävijä salaattien ja yrttien viljelemisessä. Esimerkiksi juuri he alkoivat viljellä ensimmäisinä Suomessa basilikaa.
Vuosi sitten yritys otti haltuun kerrosviljelyn ja perusti uuden tuotantolaitoksen. Siitä tuli heti Euroopan isoimpia. 10 miljoonan investointi on iso satsaus tulevaisuuteen.
Siispä valkoiset suojahaalarit päälle ja kierrokselle.
Mikä ihmeen kerrosviljely?
Kerrosviljelyssä kasveja kasvetaan nimensä mukaisesti kerroksissa. Perinteisen, runsaasti tilaa vaativan kasvihuoneviljelyn sijaan kasvit kasvavat hallissa tavallaan hyllyköissä ledilamppujen alla. Tilaan ei siis tule lainkaan luonnonvaloa, minkä vuoksi kasvien kasvuolosuhteet pysyvät samana vuoden ympäri. Tämä tekee työstä ennustettavampaa.
Lamppujen sähkö saadaan uusiutuvasta energiasta, pääasiassa tuulivoimasta, ja lisäksi yrityksellä on omia aurinkopaneeleja. Hallia ei tarvitse lämmittää erikseen, vaan se lämpenee lampuista hohkavalla lämmöllä. Myös vesi kiertää taloudellisesti, ja esimerkiksi ilmaan tiivistyvä kosteus otetaan talteen kasteluvedeksi. Uskomatonta!
Tieteiselokuvatunnelmaa lisäävät violetti valaistus ja uutterasti ahkeroivat robotit. Työnjohto ja suunnittelu on ihmisillä.
Olin hyvin vaikuttunut myös työvaiheiden sulavuudesta ja tehokkaasta tilankäytöstä. Mielikuvissani tilan olisi pitänyt olla paljon isompi. Tämä tulee olemaan suuri etu tulevaisuudessa, kun viljelymaasta tulee pulaa ja sääolosuhteista arvaamattomia. On hyvä varautua tähän jo nyt. Famifarmilla on paljon annettavaa myös ulkomailla.
Mitä kerrosviljelyllä voi viljellä?
Mitä tahansa. Tällä hetkellä kerrosviljelmällä kasvaa erilaisia salaatteja ja yrttejä, esimerkiksi jääsalaattia, romainea, pak choita, sareptan-sinappia, herneenversoa, korianteria ja wasabirucolaa. Salaatit kasvavat syöntivalmiiksi noin kuukaudessa, osalla yrteistä kasvuaika on pidempi. Laitoksessa ei käytetä minkäänlaisia torjuntamenetelmiä, koska mitään torjuttavaa ei ole. Tämän vuoksi hygieniasta ollaan todella tarkkoja ja vierailijatkin pukeutuvat suojapukuihin. Tehtaalle ei ole asiaa sairaana.
Mitä kerrosviljely tarkoittaa kuluttajille?
Meille salaatinystäville kerrosviljellyt tuotteet ovat kuin lahja taivaasta. Inhoan salaatin pesemistä ja etenkin kuivaamista. Järvikylän käyttövalmiiden salaattien kohdalla tästä ongelmasta vapautuu täysin. Kasvit kastellaan altapäin, minkä ansiosta ne pysyvät puhtaina. Sadonkorjuu tapahtuu kätevästi koneella. Salaattiin tulee vain yksi leikkuupinta, mikä auttaa sitä säilymään pidempään.
Kotona ei tarvitse siis kuin vain avata pussi ja ryhtyä syömään. Jihuu!
Ja tämä tosiaan on vasta alkua. Juvalla tehdään koko ajan viljelykokeita ja tutkitaan, mitä seuraavaksi kerrosviljelyssä voidaankaan kasvattaa. Osa työtä ovat myös makutestit, ja me vierailijatkin pääsimme ideoimaan oman salaattisekoituksemme. Luulen kuitenkin, että oma more is more -sekoitukseni ei pääse kauppojen hyllylle.
Mistä kerrosviljelyllä viljellyt tuotteet kaupasta löytyvät?
Tällä hetkellä Järvikylällä on kolme salaattisekoitusta: Voimakas, Maukas ja Raikas. Niistä Voimakas on uusin, mutta se kiilasi heti omaksi suosikikseni. Friseesalaatin, punaisen romainen, wasabirucolan ja korianterin yhdistelmä on kerrassaan koukuttava esimerkiksi tacojen päällä, mutta toimii monessa muussakin tilanteessa ihan tavallista arkiruokaa raikastamassa. Salaatissa on todella paljon makua.
Tein Juvan-retkemme osallistujille täyteläiset eväsleivät, joihin käytin Voimakasta. Se tasapainotti ihanasti kermaista munakoisotahnaa tuoden vähän potkua. Eväsleipien reseptin saat Järvikylän sivulta.
Käyttövalmiit salaatit myydään kaupassa vihannesosaston kylmähyllyssä. Niitä ei siis kannata etsiä ruukkusalaattien ja -yrttien läheltä.
****
Joko sinä olet maistanut kerrosviljeltyjä salaatteja?
Lue lisää
Näin teet vihreän salaatin kuin ranskalaisessa bistrossa
Näppärä salaatinkastike suoraan tarjoilukulhoon
Paahdettu perunasalaatti pursuaa makua