Kaupallinen yhteistyö: K-ryhmä
Hintojen nousu ei tarkoita sitä, etteikö voisi syödä hyvin. Kerron tässä, miten itse toimin ruokakaupassa. Tiivistys: olen intuitiivinen ostaja. Menen siis harvoin kauppaan sillä ajatuksella, että haluaisin tehdä jonkin tietyn ruoan, johon vaaditaan tietyt raaka-aineet, vaan annan valikoiman puhua puolestaan.
Näin sinäkin säästät ruokakaupassa.
Löydä oma rytmisi käydä kaupassa
Kun lapset olivat pienempiä ja elämä pyöri selkeämmin kodin ympärillä, kävimme kaupassa kerran viikossa. Nykyään elo iltaisin on paljon epäsäännöllisempää. Vanhempi lapsi jääkin yhtäkkiä iltaruoalle kaverilleen, itse olen syönyt koulussa, mies saattaa nähdä ystäväänsä ravintolassa illallisen äärellä.
Myös lounaat sekoittavat pakkaa. Ennen koronaa oli selvää, että lounas syötiin aina lounasravintolassa. Korona-aikana lounaat syötiin aina kotona. Nyt hybridityössä lounaat saatetaan syödä kotona tai sitten ei, ja se päätetään lähes päivä kerrallaan.
Jos hankin ruokaa kerrallaan koko viikoksi, olen jossain vaiheessa pulassa pilaantuvien raaka-aineiden kanssa. Olen huomannut, että nykyinen arki rullaa paremmin, kun käymme kaupassa muutaman päivän välein. Ja mieluiten toden totta käyn ihan oikeassa fyysisessä kaupassa, koska se on minusta inspiroivaa. Verkkokauppaa käytän satunnaisesti, kun pitää hankkia kerralla vaikkapa enemmän kuivatuotteita.
Aloita punalaputettujen hyllystä
Olen puhunut vuosia hävikin vähentämisen puolesta. Itselläni hävikin vähentäminen liittyy vahvasti ruoan arvostukseen. Arvostan kaikkea sitä vaivaa, joka ruoan eteen on nähty, ja hyvän ruoan roskiin heittäminen tuntuu kaamealta. Siksipä aloitan ostoskierroksen kaupassa kurkkaamalla punalaputetut tuotteet. Punalaputetut tuotteet tietenkin keventävät myös kauppalaskua.
Joissakin kaupoissa, esimerkiksi Postitalon K-supermarketissa, punalaputetut tuotteet on koottu kätevästi yhteen kaappiin, joka on nimetty Last Chance Corneriksi. Ostan punalaputettuna etenkin juustoja, joissa on iso ilmastojälki. Tällä kertaa punalapujettujen tuotteiden joukossa oli perunamuusiperunoita ja uutta soijajogurttia, johon olinkin juuri ihastunut pari viikkoa sitten. Mahtavaa!
Hävikkijutun ympärille alan suunnitella muita ostoksia.
Heviosasto: ota sesongin kasvis
Seuraavaksi suuntaan kasvisten pariin. Oma kokkaamiseni on lähtenyt liikkeelle jo vuosia sesongin kasviksista. Menen kauppaan, ostan sitä, mikä näyttää hyvältä, mitä on tarjolla runsaasti ja mikä on kasvanut mahdollisimman lähellä. Tuo kasvis on seuraavien päivien päätähti.
Sesongin kasvikset ovat aina edullisimmillaan. Tällä hetkellä sesongissa ovat kurpitsat, kaikki kaalit ja punajuuret. Punajuuret maksoivat viime kauppareissulla euron kilo! Kahmin heti ison pussin.
Kasvisten kanssa olen huomannut, että kun esivalmistelen ne saman tien kaupasta palattuani kuin ravintolassa konsanaan, ne päätyvät varmemmin käyttöön. Tämä ns. misailu poistaa kilpajuoksun aikaa vastaan: raaka-aineet ovat valmistettaessa parhaimmillaan, eivät valmiiksi nuupahtaneita.
Esivalmistelu tarkoittaa esimerkiksi sitä, että keitän punajuuret, revin ja pesen lehtikaalin, kuorin, paloittelen ja paahdan juurisellerin käyttövalmiiksi. Esivalmistellut raaka-aineet pakkaan lasirasioissa jääkaappiin, josta niitä on helppo ja nopea käyttää tulevina päivinä. Nyt punajuuret pääsivät kiehumaan, koko kattilallinen kerralla. Niistä riittää monta ateriaa. Punajuuririsotosta kuitenkin aloitettiin, sillä jääkaapissa oli odottamassa pullollinen itse keitettyä kasvislientä ja appiukon 70-vuotisjuhlista jäänyt Gouda-juusto (risottoon voi hyvin käyttää muutakin juustoa kuin parmesaania).
Kauppojen omat merkit: pihistä ja panosta
K-ryhmän ruokakauppojen tuotesarjat sopivat jokaiselle kukkarolle, ja esimerkiksi Pirkka-tuotteista yli 1000 on valmistettu tai kasvatettu Suomessa. Pirkka-sarjaan valitaan aina ensisijaisesti suomalaisia tuotteita, mutta kaikkea ei tietenkään saa Suomesta.
Pirkasta suosikkini on hieno luomusarja. Ostan sieltä esimerkiksi porkkanoita, vehnäjauhoja, banaaneja, pinaattia, kaura- ja ruishiutaleita sekä kikherneitä. Pirkkaa vielä edullisempi on K-menu, jossa on esimerkiksi halpoja kuiva-aineita.
Pirkka Parhaat -sarjassa on puolestaan ylellisiä tuotteita. Siellä suosikkejani ovat esimerkiksi haippitahna eli rapea valkosipuli chili-seesamiöljyssä. Tuote ei ole aivan edullisin, mutta sen avulla taas marinoin edullisia kasviksia kuten vaikka porkkanoita ja kikherneitä. Herkullista ja halpaa. Viime reissulla ostin edullisten punajuurieni kylkeen paketillisen Pirkka Parhaat halloumia, sillä minun alkoi tehdä mieli punajuuripihvejäni. Pihvitaikinaan käytin kotona olleita kananmunia, jotka olin ostanut punalaputettuna viikkoa aiemmin ja kastikkeeseen puolestaan oman mökin lehtipersiljaa.
Kuiva-aineet: pidä kotona ainakin nämä
Hyvä kuiva-ainekaappi vähentää hävikkiä ja säästää rahaa. Harvoin ostan pastaa siksi, että olen tekemässä juuri tänään illalla jonkin pastaruoan vaan pidän pastaa kotona siksi, että saan siitä pohjan mille tahansa raaka-aineelle, jota minulla on jääkaapissa.
Pidän huolta, että kotona on aina spagettia, ohraa/kaurajyviä, kaurahiutaleita, merisuolaa, rypsiöljyä, vehnäjauhoja, punaisia linssejä, risottoriisiä, auringonkukansiemeniä, säilyketomaatteja, kotimaista luonnonkalasäilykettä, manteleita sekä pitkään säilyvää kuivaleipää.
Kuiva-aineissa kannattaa muistaa isommat pakkauskoot ja tarjoukset. Se jättisatsi pastaa säilyy ruokakomerossa ikuisesti ja tulee kyllä käytettyä, ei pelkoa.
Kuiva-aineosastolla voi olla myös isoja rahareikiä. Lapset halusivat alkaa syödä muroja aamupalaksi, mutta niiden kilohinta on moninkertainen verrattuna kaurapuuroon. Sovimme, että lauantai on muroaamu ja arkiaamuina syödään kaurapuuroa. Myös itse sesongin hedelmistä ja pakastemarjoista evääksi surautetut smoothiet tulevat huomattavaksi halvemmaksi kuin valmissmoothiet tai välipalapatukat.
Tarjoukset: muista pakastin
Tarjouksista puheen ollen. Olen oppinut hyödyntämään pakastinta myös kaupan löytöjen kanssa. Aiemmin ajattelin, että pakastimeen kuuluu säilöä omaa satoa ja satunnaisesti valmiiksi viipaloitua leipää, ettei se ehdi pilaantua. Kesällä ostin tarjouksesta neljä rasiaa erityisen hyviä nektariineja ja pakastin osan. Viime kauppareissulla ostin Plussa-tarjouksessa ollutta tofua, jotka pakastin. Kun pizzajuustoraaste oli hyvässä alennuksessa, arvaat jo, ostin ja pakastin. Sijoita kauppalöydöt pakastimessa omalle hyllylleen, jotta pysyt kärryillä, mitä siellä on.
Sen sijaan valmiita ruokia en juuri koskaan pakasta. Ne päätyvät minusta parhaiten lautaselle jääkaapista.
Lykkää kauppareissua päivä tai pari
Viimeinen vinkkini on varmasti vähän hassu, mutta yksi hyvä keino säästää ruokakaupassa on lykätä kauppaan menemistä. Veikkaan, että sinunkin jääkaapistasi ja kuiva-ainekaapistasi saa kasaan vielä illallisen tai kaksi, kun se jo tuntuu aivan tyhjältä. Ruoka voi olla tosi hyvää, vaikka sillä ei olisi nimeä tai siinä ei olisi kuin pari raaka-ainetta. Jo pellillinen perunarieskoja perunamuusin jämistä on minusta aivan ok illallinen, jos seurassa on tuoreita kasviksia. Ja yksi rieska on piilotettava seuraavan aamun sohva-aamupalaksi ja nautittavaksi paahtimen kautta.
Ja parin päivän superedullisen kokkauksen jälkeen voi hyvillä mielin ostaa jonkin erityisen herkullisen asian, mitä tekee mieli.
PS. Viime kauppareissun loppulasku oli 21,93 euroa, ja nelihenkinen perheemme söi siitä neljä illallista, neljä iltapalaa, kaksi lounasta ja yhden aamupalan. Aika hyvin, eikö? Ai niin, ja tässä mukana olleet tofut menivät pakastimeen jotakin tulevaa viikkoa varten.
****
Miten sinä säästät ruokakaupassa? Laitetaan vinkit jakoon!