Keittiöpuutarhassamme oli muutama päivä sitten historiallinen hetki: parsan kasvatus oli kolmen vuoden odotuksen jälkeen päätynyt siihen pisteeseen, että pääsimme maistamaan. Keräsin viisi pötkylää, ne jotka olivat kasvaneet riittävän pitkiksi, paistoin ne nopeasti voissa pannulla ja sitten vain ihmettelimme perheen kanssa makeaa makua, sellaista jota ei kaupan parsoissa ole. Hyvää kannatti odottaa. Ja koska sain kyselyitä, miten tähän oli päästy, päätin kirjoittaa aiheesta tänne.
Parsan kasvatus oli ensimmäisiä ajatuksiani, kun aloimme muutama vuosi sitten suunnitella siirtolapuutarhamökillemme lavatarhaa. Olin lukenut vuosien varrella useita kertoja, kuinka parsa pitäisi syödä saman tien keräämisen jälkeen, että vasta silloin tietää, miltä parsa oikeasti maistuu. Miten muuten tuota pääsisi ikinä kokemaan kuin itse viljelemällä?
Asiaa tutkittuani kävi ilmi, että nopeita tuloksia oli turha odottaa. Siemenestä kasvatetut parsat antaisivat satoa aikaisintaan viiden vuoden päästä. Toinen vaihtoehto olisi ostaa valmiita juurakoita, joista pääsisi herkuttelemaan jo kolmen vuoden päästä. Mutta mistä niitä juurakoita sitten saisi?
Onnekseni bongasin puutarhamessuilla aivan sattumalta erään myyjän pöydän alta piilosta laatikollisen parsan juurakoita. Ne näyttivät likaisilta köysiltä. Ostin kaksi nippua, kymmenen juurakkoa, jotta olisi varaa epäonnistua, ja työnsin ne kotona jääkaappiin, koska kevät oli vielä talven puolella.
Perustimme lavatarhamme Lavatarha-kirjan oppien mukaan, niin myös parsalaatikon. Parsa tarvitsee tilaa. Laitoimme kolme kaulusta päällekkäin, jotta tilaa olisi tarpeeksi ja toisaalta jotta puutarha-alueella loikkivat puput jättäisivät kasvit rauhaan. Kasvualusta eli se laatikon sisus oli sekoitus puutarhamultaa, hiekkaa, vuoden kompostoitua hevosenlantaa ja kompostia.
Pari kuukautta jääkaapissa odotelleet juurakot näyttivät aivan samanlaisilta kuin kaappiin mennessäänkin. Jotta ne lähtisivät kasvamaan paremmin, liotin niitä vedessä pari tuntia. Parsa tarvitsee korkean harjanteen, jonka molemmin puolin sen juurakot levittyvät kuin hämähäkin jalat. Muotoilin harjanteen mullasta laatikon keskelle, asettelin viisi juurakkoa harjanteen päälle ja lapioin sitten juurakot mullan alle piiloon. Loput juurakot työnsin aivan huonoon paikkaan maahan mökin pimeälle sivulle vuohenputkiviljelmien lähelle.
Suureksi hämmästyksekseni kaikki juurakot lähtivät kasvuun kesän aikana. Jokaisesta kasvoi useampi kaupan parsan näköinen tojo, jotka täyteen mittaan kasvaessaan näyttivät koristeellisilta. Yhtäkään ei saanut leikata, jotta juurakko saisi vahvistua. Näin myös seuraavina kahtena kesänä. Ja todella, ensimmäiset maistiaiset uskalsimme syödä nyt kolmen vuoden päästä, neljäntenä kesänä. Laatikossa jokainen kasvi on elossa, mökin seinustalla maassa näyttää olevan enää yksi.
Parsalaatikossa kasvaa joka kesä jotakin muutakin, jotain pienijuurista. Eräänä kesänä laitoin lehtipersiljaa, toisena pari kertaa retiisejä. Tänä vuonna saattaisi olla korianterin vuoro.
Joku joskus ihmetteli, miksi kukaan haluaisi kasvattaa parsaa kotipuutarhassaan, kun sato jää aina liian pieneksi. Se on totta, että kovin montaa ateriaa näistä viidestä kasvista tuskin koskaan saa. Mutta jokainen niistä on aivan erityisen erityinen.
****
Oletko sinä kokeillut parsan kasvattamista? Kerro kokemuksesi alla!
P.S. Lue lisää: Kauden parhaat parsareseptit
Parsa valmistuu pannulla muutamassa minuutissa.
Parsarisotto on ihanaa, kun teet sen tällä ohjeella.
Parsan tyvistä keität huippuhyvän liemen.
1 kommentti
[…] Parsaa omalta pihalta? Onnistuu! […]