Kaupallinen yhteistyö: Kuusamon Juusto
Pizza pizzauunissa, miten onnistuisin? Kun pizzauunimme vilahtaa Instagramissani, saan teiltä paljon kysymyksiä. Tässä postauksessa avaan mahdollisimman tarkasti, miten pizzaa paistetaan 400–500-asteiseksi kuumenevassa pizzauunissa.
Sain oman pizzauunini puolisolta syntymäpäivälahjaksi vuosi sitten. Olin innoissani mutta samalla kauhistunut. En ole mitenkään erityisen tekniikkaorientoitunut ihminen, ja pelkäsin, että kallis laite jää käyttämättä. Ennen pizzauunin saapumista vietin jopa erään unettoman yön lueskellen pizzanpaistajien kokemuksia. Kaikenlaista vaikeutta oli: pizza jää kiinni lapioon, leviää uuniin, syttyy palamaan… Voit olla varma, että olin ällistynyt, kun ensimmäinen uunista otettu pizza näyttikin aivan pizzalta, samanlaiselta kuin napolilaisissa pizzerioissa. Harva ruokaan liittyvä asia on ilahduttanut NÄIN paljon ja antanut onnistumisen elämyksiä.
Olen paistanut tähän mennessä 80 pizzaa, joista yhteen (1) tuli reikä ja se päätyi uunin pohjalle. Joten käsi sydämellä: pelko pois. Sinäkin onnistut vinkeilläni aivan varmasti. Tervetuloa mukaan!
Pizzauuni: kaasulla toimivan käyttö on mutkatonta
Ensiksi muutama sana pizzauunista. Meidän pizzauunimme on kaasulla toimiva Ooni Koda 12. Uunia saa myös pellettikäyttöisenä, mutta kaasu on osoittautunut käytössä todella mutkattomaksi. Kyselin joskus teiltä pizzauunikokemuksia, ja monet pellettikäyttäjät kertoivat pizzauuninsa jääneen käyttämättä lämmittämisen monimutkaisuuden vuoksi. Kaasu lämpenee äkkiä, ja lämmön säätäminen paiston aikana on helppoa. Kaasussa paistetussa pizzassa toki ei ole savun makua, mutta en sitä myöskään osaa kaivata.
Pohja: parasta tulee hitaasti jääkaapissa
Koska olen höpsähtänyt hapanjuurileivontaan, teen myös pizzapohjan hapanjuurella. Kohotan sitä jääkaapissa suunnilleen vuorokauden ennen paistamista. Olen huomannut, että jääkaapissa levännyt taikina on helpompi käsitellä kuin pikataikina. Taikina muotoutuu helpommin mutta toisaalta on vahvempi.
Taikina kannattaa jakaa suoraan palloiksi ja kohottaa ne pyöreissä rasioissa. Silloin pizza on todella helppo muotoilla. Itse kohotan taikinat Baban hummusrasioissa, joita meille on kertynyt (kröhöm) melko paljon. Olen kysynyt Babalta, ja pizzataikinoiden säilyttäminen rasioissa on ok.
Puolen litran pizzataikinasta teen yhdeksän tai kymmenen pizzapalloa. Itse tykkään tehdä pienehköjä pizzoja monestakin syystä. Pieniä pizzoja on helpompi käsitellä, ja toisaalta jokainen saa varmasti pizzan mieluisilla täytteillä.
Täytteet: tärkein on juusto
Kun pizzan paistamisen aika on, esivalmistelen ja otan esille kaikki raaka-aineet valmiiksi ennen uunin lämmittämistä.
Tärkein täyte on hyvä juusto. Ennen käytin mozzarellaa, jota valutin lävikössä ylimääräisen nesteen poistamiseksi. Sitten tutustuin tänä keväänä Kuusamon Juuston uuteen Ripotella-pizzajuustoon. Se on niin hyvää, että enää ei ole tarvetta ostaa ulkomaista juustoa pizzaa varten.
Ripotella on Kuusamon Juuston ja ravintoloitsija, kondiittori Markus Hurskaisen (mm. Koko Suomi leipoo -ohjelman tuomari) yhdessä kehittämä pizzajuustosarja. Kehitystyöhön todella paneuduttiin. Juustomestari yhdisteli juustoja, Markus paistoi pizzoja sekä pizzauunilla että tavallisella kotiuunilla ja vertaili lopputuloksia. Tämän tutkimustyön tuloksena myyntiin valmistui kolme pizzajuustoa: Alkuperäinen, Savuinen ja Voimakas. Alkuperäinen on mozzarellamaisin, kun taas Voimakas sopii emmentaalin ystävälle. Savuinen tuo pizzaan lempeää savun makua. Puolen litran pizzataikinaa varten tarvitset kolme pussia juustoa. Yhdellä pussilla paistat pellillisen pizzaa. Ja vinkkinä: jos juustoraastetta jää yli, sen voi pakastaa ja käyttää seuraaviin pizzoihin!
Ripotellan keksimisen jälkeen Markus Hurskainen luopui kokonaan ulkomaisen juuston käyttämisestä omissa Story-ravintoloissaan, joista saa hapanjuureen leivottua pizzaa. Aikamoinen vakuutus laadusta, vai mitä? Ripotella-juusto on laajasti K-kauppojen valikoimissa.
Koska lapset haluavat margheritaa, yksi täyte on kokonaisena säilötty tomaatti, jonka rutistelen rikki käsissä. Sitä valutan puolisen tuntia lävikössä, jotta ylimääräinen kosteus valuu pois eikä vetistä pohjaa. (Jäljelle jääneestä tomaattimehusta saa oivan Bloody Maryn, mutta se on toinen juttu.)
Juuston ja tomaatin jälkeen haalin muut pizzatäytteet mielelläni mökin pihalta. Tuoreita yrttejä ja kesän edetessä kesäkurpitsaa ja omia tomaatteja. Täytteiden kanssa kannattaa pitää mielessä maltti: vähemmän toimii paremmin.
Jos pizzaan tulee säilyketomaattia, se kannattaa lisätä heti pohjan päälle ja vasta sen päälle juusto. Valkoisten pizzojen kasaaminen puolestaan aloitetaan juustolla. Suurena perunapizzan ystävänä lisään pizzaan usein pottua, mutta sen pitää olla keitettyä. Raaka peruna ei ehdi kypsyä pizzauunissa. Juhannuksena pizza on muuten mainiota hävikkiruokaa: sen päälle voi kasata loput keitetyt potut, kylmäsavulohet, mädit, grillikasvikset…
Itse paistaminen: tärkeät roolit
Kun pallerot odottavat jääkaapissa ja täytteetkin on esivalmisteltu, itse paistaminen käy joutuisasti. Puolen litran taikinan paistaa pizzauunissa runsaassa vartissa. Totta se on! Paistaminen kannattaa myös organisoida niin, ettei pizzauunia joudu pitämään turhaan päällä, se säästää kaasua. Paistamiseen tarvitaan ainakin kaksi ihmistä: toinen täyttää uusia pizzoja, toinen hoitaa paistamisen. Meillä pizzat täytetään mökin sisällä ja paistetaan ulkona, joten kätevää on myös kolmas ihminen, joka kantaa pizzalapion uunilta takaisin sisälle.
Kumoan jääkaapissa kohonneen taikinapallon rasiasta suoraan jauhotetulle pöydälle. Kaulinta ei tarvita, vaan taikinan levitys onnistuu ensin sormenpäillä pöytää vasten ja sitten ilmassa nyrkeissä.
Pizzan paistamista varten tarviset kaksi pizzalapiota: lapion, jonka päällä pizza täytetään ja jolla se sujautetaan uuniin sekä pienemmän metallilapion, jossa on pitkä varsi. Sillä käännellään pizzaa paiston aikana.
Kun pohjataikina venytelty sopivan kokoiseksi, se asetetaan pizzalapion päälle täytettäväksi. Meillä tämä tapahtuu Oonin oman bambulapion päälle. Voin todella suositella tätä, sillä yksikään pizza ei ole jäänyt lapioon kiinni. Varmistan irtoamisen tuplateknikkalla: hieron lapion pintaan ensin tavallista vehnäjauhoa. Sen jälkeen ripottelen pinnalle mannaryynejä, jotka toimivat ikään kuin kuulalaakereina pizzan ja laudan välissä.
Vielä juuri ennen uuniin laittamista kannattaa tehdä jokaiselle pizzalle testi: heiluta lapiota varovaisesti. Jos pizza liukuu lapiolla edestakaisin, se ei ole jämähtänyt lapioon kiinni ja se on turvallista sujauttaa uuniin. Jos pizza ei taas liu’u lapiolla, sen saaminen ehjänä uuniin on mahdotonta.
Kun pizza on sujautettu uuniin puulapiolla, se viedään äkkiä takaisin pizzan leipojalle, jotta hän pääsee täyttämään seuraavan pizzan. Kun pizza on uunissa, lämpö käännetään pienimmälle teholle.
Pitkävartisella metallilapiolla puolestaan käännellään pizzaa 15 sekunnin välein, jotta se paistuu tasaisesti eikä kärähdä. Alkuun vastustelimme toisen lapion hankkimista (ei kiitos turhia tavaroita) ja kääntelimme pizzaa grillipihdeillä. Tätä en voi suositella. Pitkävartinen lapio on turvallinen, grillipihdit eivät.
Ja 15 sekuntia voi kuulostaa hassun lyhyeltä ajalta, mutta ei se ole. Huomaat kyllä. Pizza paistuu pizzauunissa häkellyttävän äkkiä. Jos huomio herpaantuu, pizza kärähtää ja jopa syttyy palamaan.
Kun pizza on valmis, tarvitset alustan, johon voit sen nostaa. Meillä pizzat nostetaan leikkuulaudan päälle. Kun pizza on valmis ja otettu pois uunista, lämpö väännetään takaisin täydelle teholle. Näin uuni kuumenee uutta pizzaa varten.
Uunissa oleva pizzakivi kannattaa pyyhkäistä pizzojen välissä puhtaaksi hiiltyneistä jauhoista. Tämä tapahtuu metalliharjalla.
Sitten vain herkuttelemaan! Joko sitä mukaa kuin pizzat valmistuvat, jolloin muut paitsi täyttäjä ja paistaja pääsevät syömään heti. Tai sitten niin, että kaikki syövät yhtä aikaa ja pizzat ehtivät vähän jäähtyä. Kumpikin toimii loistavasti.
Onko sinulla kokemusta pizzasta pizzauunissa? Kerro alla omat paistovinkkisi!
Lue lisää
Nämä ruoat valmistuvat mökillä helposti ilman tiskivuorta.
Juhannusmenu sisältää tietenkin perunaa, parsaa ja mansikoita.
Mihin käyttää raparperi? Tässä 10 helppoa ideaa.
3 kommentit
Putsaatko pizzakiveä metslliharjalla eikö se naarmunnu? Ja otatko kuuman kiven pois uunista väliputsausta varten? Vai miten saat sen harjattua?
Moikka Riikka! Pizzakiveä harjataan Oonin omalla pitkävartisella metalliharjalla, joka on tarkoitettu tähän tarkoitukseen 🙂 Jauhot sipaistaan jokaisen pizzan jälkeen uunista pois kiven ollessa paikoillaan. Ja seuraavalla kerralla kivi kannattaa kääntää uuniin toisin päin, jolloin se palaa puhtaaksi.
[…] Pizza pizzauunissa ilman reikää pohjassa ja muita katastrofeja. Lue vinkit ennen kuin ryhdyt hommiin! […]