Paahdettu valkosuklaa herätti niin paljon kysymyksiä Instagramin stoorien puolella, joten avaan nyt täällä, mistä on kyse.
Olen harjoittelussa ravintola Perhon keittiössä, ja siellä on aina laatikollinen paahdettua valkosuklaata hyllyllä valmiina odottamassa. Paahdettua valkosuklaata käytetään moneen: esimerkiksi kakkujen koristeeksi ja jälkkäreiden päälle tuomaan pientä rapeutta.
Olin toki syönyt paahdettua valkosuklaata aiemminkin mutten ollut tehnyt sitä koskaan itse. Harjoittelussa pääsin tekemään, ja se oli aivan helppo homma. Ja miten kätevä ja monikäyttöinen raaka-aine, sellainen viimeinen silaus.
Näin paahdettu valkosuklaa valmistuu.
200 g valkosuklaata
Paahdettu valkosuklaa valmistuu todella helposti. Tarvitset valkosuklaata ja uunin, et muuta. Koska rouhe säilyy hyvin, paahdan kerrallaan 200 grammaa eli pellillisen.
Rouhi suklaalevyt pienemmiksi paloiksi, niiden ei tarvitse olla tasakokoisia. Se onnistuu näppärästi isolla veitsellä leikkuulaudan päällä. Jos valkosuklaasi on pakattu muoviin, voit hienontamisen sijaan mäiskiä sitä tiskipöytään ja kaataa palat suoraan pellille leivinpaperin päälle. Levitä suklaapalat uunipellille yhteen kerrokseen.
Sitten vain paahtamaan. Hyvät asteet ovat 150 astetta. Kovin kauaksi uunista ei kannata lähteä, jotta suklaa ei kärähdä.
Kuinka kauan valkosuklaata paahdetaan?
Nyt sinulla on kaksi vaihtoehtoa.
Jos paahdat valkosuklaata vähemmän aikaa, niin, että se on pinnaltaan vielä selkeästi vaalea, sen rakenne on keksimäisempi ja murustuvampi. Vaalea väri on kontrastin vuoksi nätimpi tummien suklaakakkujen päällä. Kuvan valkosuklaa paahtui 150-asteisessa uunissa 10 minuuttia (muista että uunien tehoissa on eroa, joten vain tarkkailemalla ahkerasti pääset haluamaasi lopputulokseen).
Jos taas paahdat valkosuklaata hiukan pidempään, niin että sen väri on selkeästi tummempi, saat aikaan paahtuneemman, rapeamman ja kinuskimaisemman lopputuloksen. Maussa on jopa lakritsimaisia vivahteita. Kuvan valkosuklaa paahtui tasan 15 minuuttia (muista taas, että uunissa on eroja ja ole tarkkana, ettei suklaa pääse kärähtämään).
43-vuotiaasta, 9-vuotiaasta ja ja 5-vuotiaasta koostuva kotiraatimme oli yksimielinen: heitä makumaailman puolesta puhutteli enemmän pidempään paahdettu versio. Päätä itse tarpeen mukaan!
Jäähdytys kaikessa rauhassa
Kun valkosuklaa on paahtunut haluamasi väriseksi, ota pelti uunista ja vedä suklaamassa leivinpapereineen heti kuumalta pelliltä työtasolle jäähtymään. Jos jätät suklaan kuumalle pellille, se voi palaa. Ravintolassa jäähdytys tehdään jäähdytyskaapissa.
Sitten rouheeksi
Kun suklaa on jäähtynyt kunnolla, se rouhitaan. Vaaleammaksi paahtuneen valkosuklaan rouhiminen onnistuu ihan käsissä murustellen. Tummemman laitoin pakastepussiin ja nuijin puisella perunansurvimella rouheeksi. Ravintolassa rouhiminen tehdään monitoimikoneella, mutta minulla sellaista ei ole (ja vaikka olisikin, tuskin edes viitsisin ottaa esille tällaisen pikkuhomman takia).
Mihin sitä käytetään?
Mihin paahdettua valkosuklaata sitten käytetään? Mihin tahansa koristeluun. Ripottelemalla sitä täyte- tai juustokakun päälle saat rennonkauniin koristepohjan, johon sitten asetella marjoja tai hedelmäsiivuja. Se tuo myös kivaa rapeutta marja- tai vaikka omenapiirakan päälle tarjoiluvaiheessa. Se on ihanaa myös ihan jätskin päällä. Sitä voi lisätä myös täyte- ja juustokakkujen täytteisiin. Sattumat ovat ihania myös suklaamoussen seassa.
Ja koska paahdettu valkosuklaa säilyy hyvin, sitä voi hyvin pitää kotoa pidempiäkin aikoja. Ravintolassa kierto on niin nopeaa, että sitä säilytetään kannettomassa muovilaatikossa, kotona pidän kannellisessa purkissa. Tämähän voisi olla ihana ruokalahjaidea jouluna.
****
Onko paahdettu valkosuklaa sinulle tuttu juttu? Ja tässä vielä resepti, ole hyvä!
Leivo näitä juuri nyt
Omenapiirakka on blogin suosituin resepti.
Ihana suklaajuustokakku valmistuu ilman liivatetta.
Nämä perunarieskat saavat toivomaan, että jääkaapissa olisi aina perunamuusia.