Kermajuurekset ovat kasvishaasteeni seuraava juuresvinkki.
Kasvishaasteen haasteena korviini on kantautunut pari ongelmaa. Ensinnäkin olisi hyvä saada edullisia kasvispisteitä kotimaisista juureksista, mutta on vaikea keksiä, mihin niitä käyttäisi. Toisekseen on vaikea keksiä, miten saisi napsittua viimeisiä kasvispisteitä. Tiedäthän: olet päässyt kahteenkymmeneenyhteen, mutta et enää keksi mitään muuta. Ehkäpä juurekset auttaisivat tässäkin?
Viipaloi menemään kilo haluamiasi juureksia, tuuppaa vuokaan ja uuniin ja siinä se. Vähän siis kuin kermaperunat, mutta perunoiden sijaan tai lisäksi käytetään muita juureksia. Kermajuurekset maistuvat lisukkeena aivan yhtä hyvin kuin kermaperunatkin, ja kuin huomaamatta saat napsaistua pari ylimääräistä kasvispistettä.
Tässä pari vinkkiä valmistukseen.
Valikoima juureksia
Kermajuurekset voivat koostua monista juureksista. Valitse esimerkiksi palsternakkaa, juuripersiljaa, porkkanaa ja naurista. Tai sitten ota suurin osa perunaa ja jatka sitä vähän muilla juureksilla, lisää niitä ikään kuin mausteeksi.
Ohuen ohuet siivut
Mitä ohuempaa siivua saat leikattua juureksista, sen parempi. Kaikkein parhaiten se onnistuu mandoliinilla. Sillä saat helposti ja nopeasti tasapaksuja siivuja, mutta muista varoa sormia. Hetken herpaannus, ja mandoliinin kosto on totta. Käytä suojusta. Koska minulla ei ole sellaista, lopetan hyvissä ajoin ja leikkaan juuresten kannat veitsellä. Ravintolakeittiössä muuten opin, että olemassa on myös erityisiä leikkaushanskoja, jotka suojaavat sormia.
Purkki kermaa
Nykyään lorottelen ruokiimme pääasiassa kaurakermaa. Se toimii tässäkin aivan yhtä hyvin kuin lehmänmaitoversio ja on verisuonilleni ystävällisempi.
Se salainen ainesosa
Tämä ihmeaine sujahtaa meillä moneen, niin myös kermajuureksiin. Niitä ei kerta kaikkiaan voi tehdä ilman. Dijon-sinappi tuo makuun syvyyttä ja hapokkuutta. Vatkaa Dijon-sinappi kaurakermaan ja sekoita kerma juuresten joukkoon. Juuresten ei tarvitse peittyä kermaan, vähempikin riittää.
Hapanjuurileivän murut
Tykkään hirmuisesti, jos uuniruoassa on rapea pinta. Siksi lisään päälle pari ruokalusikallista leivänmuruja, jotka meidän tapauksessamme ovat tietysti hapanjuurileivän muruja, olenhan hapanjuurileipänainen.
Leivinpaperin alla
Vuoka sujahtaa 200-asteiseen uuniin niin pitkäksi aikaa, kunnes juurekset ovat kypsiä. Meidän uunissamme aikaa menee tunti. Koska uunit ovat erilaisia (poltan kaiken koulun uunissa ellen ole tosi tarkkana), seuraa kypsymistä. Jos leipämuru alkaa näyttää tummalta mutta kasvikset ovat yhä raakoja, peitä vuoka leivinpaperilla.
****
Kermajuurekset maistuvat lisukkeena. Itsehän voisin tietenkin peruna- ja juuresihmisenä haarukoida tätä menemään ihan sellaisenaan.
Lisää kasvista juuri nyt
Paahdettu juures-kikhernesalaatti valmistuu vaikka nauriista tai lantuista.
Pikkelöity fenkoli raikastaa uuniruoat.
Nuijittu kaalisalaatti vain paranee jääkaapissa.
1 kommentti
[…] Kermajuurekset ovat kuin iki-ihanat kermaperunat mutta juureksilla. […]