Superhyvät selleripihvit saapuivat elämääni, kun koulussa oli aiheena schnitzelit ja muut leivitetyt leikkeet. Lihaleikkeiden lisäksi leivitimme selleriä, josta tuli välittömästi ja ehkä vähän yllättäen suosikkini. Aivan superhyvä maku ja rakenne!
Tiedän, että selleri on monille vaikea, mutta vaikka näin olisi, jatka ihmeessä lukemista. Selleri muhii ensin uunin syleilyssä pari tuntia, mikä muuttaa sen maun aromikkaaksi ja vähän makeaksi. Ja kun sellerille vielä paistetaan paksu rapea kuori, ollaankin superherkun äärellä.
Pari vinkkiä valmistukseen, ole hyvä!
Selleri, kokonainen
Vaikein kohta tulee heti kättelyssä. Selleripihvit ovat näyttävimpiä, kun teet ne kokonaisesta selleristä. Se, mistä sitten löydät kokonaisen sellerin, onkin toinen kysymys. Monissa kaupoissa valitettavasti myydään vain muoviin pakattuja sellerin paloja, jotka on kai tarkoitettu keittojen mausteeksi. Suurimmissa marketeissa kokonaisia sellereitä kuitenkin myydään, ja tietenkin aina kannattaa esittää toive kauppiaalle. 600–700 gramman painoisesta selleristä saa jo aivan upeat pihvit.
Kunnon pesu
Kun olet onnistunut metsästämään sellerin, loppu sujuu leikiten. Ensin selleri paahdetaan kuorineen päivineen uunissa kypsäksi. Koska syön mielelläni kuoretkin (siitä lisää myöhemmin), hankaan sellerin parhaan kykyni mukaan juuresharjalla puhtaaksi. Sellerin pinta on röpelöinen, joten peseminen ei ole aina helppoa. Älä kuitenkaan kuori selleriä vielä tässä vaiheessa, pihvejä varten selleri kuoritaan sitten kypsänä. Hiero sellerin pintaan kunnon loraus öljyä ja suolaa. Paahda selleriä sitten uunivuoassa 200-asteisessa uunissa, kunnes se on kypsä. Aika riippuu sellerin koosta. 700 gramman palleroa pitäisin puolitoista tuntia, pienemmälle riittää lyhyempikin aika. Isompi mötikkä saa olla kaksikin tuntia.
Kypsennä selleri edellisenä päivänä tai parikin päivää aiemmin. Jääkaapissa tiivistynyt selleri pysyy paremmin kasassa.
Paksut pihvit
Kun ruokailun hetki lähestyy, kuori selleri. Se onnistuu parhaiten keittiöveitsellä. Leikkaa sellerin pohjasta pois röpelöinen osa, se joka on varmasti yhä multainen. Aseta leikkuupinta leikkuulautaa vasten, jolloin selleri pysyy tukevasti pystyssä. Leikkaa sitten kuori pois keittiöveitsellä ohuehkosti sellerin muotoja myötäillen. Jos hankasit sellerin ennen uuniin laittamista kunnolla, nämä kuoret kannattaa säästää ja paahtaa uunissa öljyn ja suolan kanssa sipseiksi. Me oikein taistelimme näistä esikoisen kanssa!
Leikkaa kypsennetty, hyvin jäähtynyt selleri koosta riippuen neljään, viiteen tai kuuteen osaan. Pihvit saavat olla parin sentin paksuisia.
Ihmejauho Japanista
Yleensä hoidan leivittämisen aina, ihan aina hapanjuurileivän muruilla, olenhan innokas hapanjuurileivän leipojanainen ja meillä on omia korppujauhoja yllin kyllin. Mutta sitten koulussa käytettiinkin pankojauhoja, ja niillä selleripihveistä tuli erityisen rapeita. Pankojauho on japanilainen korppujauho, joka on rakenteeltaan meidän korppujauhoamme isompaa ja ilmavampaa ja sillä paistetuista asioista tulee uskomattoman rapeita. Aiemmin tämä ihmeaine piti hakea erikoiskaupoista, mutta nyt sitä voi saada jopa pienistä marketeista. Panko sopii erinomaisesti tuplaleivitykseen. Ai mikä ihmeen tuplaleivitys? Siitä seuraavaksi.
Tuplasti parempaa
Tuplaleivitys tarkoittaa – nimensä mukaisesti – paistettavan asian leivittämistä ei yhteen vaan kahteen kertaan. Jos vaikka äitini paistaa kalaa, hän kierittelee kalapalat ruisjauhoissa ja nostaa suoraan pannulle. Tämä on yksinkertainen leivitys.
Perinteisesti leivityksessä tosiaan käytetään kananmunaa, mutta kikherneiden liemi eli aquafaba toimii aivan loistavasti liimaten leivityskerrokset yhteen. Valuta siis purkkikikherneet ja käytä liemi tähän. Kikherneistä voit vaikka surauttaa hummuksen tai paahtaa ne uunissa juuresten kanssa. Aquafaba säilyy muuten hyvin jääkaapissa muutaman päivän, joten jos jonakin päivänä tarvitset pelkät kikherneet, voit hyvin jemmata liemen jääkaappiin lasipurkissa. Muista kirjoittaa päälle päiväys ja se mitä liemi on.
Tarjoa heti
Selleripihvit kannattaa paistaa juuri ennen tarjoilua ja nostaa rapeina suoraan pöytään. Kierittele pihvit vehnäjauhoissa, sitten upota kikherneliemeen ja lopuksi pyöritä pankojauhoissa. Pankojauhoa kannattaa painaa käsin pihvin päälle oikein kunnon kerros. Sitten vain kuumennat rypsiöljyn pannulla ja nostat pihvit paistumaan. Paista pihviä molemmin puolin muutama minuutti, kunnes pankojauho on kauniin ruskea ja rapea. Nosta selleripihvit pannulta talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen öljy valuu pois. Tarjoa heti.
Pihvien kanssa maistuvat esimerkiksi sitruunaisessa salaatinkastikkeessa pyöritelty raikas vihreä salaatti ja itse tehty majoneesi, jonka voi maustaa esimerkiksi valkosipulilla (aioli) tai harissalla (chilimajoneesi). Itse herkuttelin pihvit kunnon schnitzelhenkeen yrttivoin kanssa. Ihanaa!
****
Mitä sinä kokkaat selleristä? Ja tässä vielä resepti, ole hyvä!
Lisää juureksia
Kermajuurekset ovat kuin iki-ihanat kermaperunat mutta juureksilla.
Punajuuririsottoa rakastaa koko perheemme.
Paahdettu juuressalaatti sisältää superkoukuttavia, rapeita kikherneitä.
9 kommentit
Tuo kokonainen selleri on kyllä harvinaisuus, mutta haluaisin silti yrittää paloista. Miten etenen? Paahdanko palat sellaisenaan vai voisinko uunittaa leikatut pihvit?
Olen näitä itsekin yrittänyt, mutta reseptisi on jo ihan toisella tasolla. Takuulla namit!
On tosiaan harmi, miten vaikea on löytää kokonaisia sellereitä 🙁 Palojen kanssa tekisin niin, että leikkaisin ne raakana mahdollisimman jykeviksi, pihvimäisiksi paloiksi ja paistaisin sitten niitä vähän miedommassa lämmössä, tyyliin 150 astetta. Palojen koosta riippuen 30 minuuttia – tunti. Sitten jäähdyttäisin ja paistaisin vasta seuraavana päivänä. Jääkaappi tekee hyvää rakenteelle, pysyvät varmemmin kasassa.
Kerro miten onnistuit, jos innostut kokeilemaan 🙂
[…] teille hiljattain selleripihveistä. Olen saanut monta viestiä, joissa harmitellaan sitä, miten vaikea kaupoista on saada kokonaisia […]
[…] Selleripihvit saavat sukat pyörimään. […]
Hei!
Minkä kanssa tarjoilisit näitä?
[…] tai myskikurpitsan. Paahdettuja ruusukaalejakin joulupöydässämme on nähty usein. Rapeat selleripihvit ovat taivaallisia ja myös […]
[…] Luulitko ei-pitäväsi selleristä? Selleripihvit saattavat muuttaa mielesi. […]
Hei ja olipa ihania reseptejä, kuten pipari tryffelikakku ja iki ihana sellerijuttu! Olen aikuisena tykästynyt tähän hienoaromiseen mukulaselleriin. Sitä on löytynyt isoista marketeista jo vuosia ja yllätyin, kun sitä oli joulun jälkeen tarjolla pikkukylän s-marketissakin ja vielä kotimaista.Mietin itsekin pihvien tekemistä siitä ja kokeiluun menee piparikakku ja sellerikin, jos luojamme suo. Kiitos ja hyvää alkanutta vuotta !
Hei ja kiitos kivasta viestistäsi! Hyvää alkanutta vuotta sinullekin!