Suppilovahveropiirakka on ihana tarjottava loppusyksyn illanistujaisissa viinin parina. Meillä tosin tätä syödään ihan arkenakin, kiitos tämän maagisen sienivuoden. Suppilovahveropiirakka on kätevä myös siitä, että voit esivalmistella sen valmistamalla pohjan ennakkoon tai halutessasi voit leipoa koko piirakan jääkaappiin odottamaan päivää paria aiemmin. Kun lämmität piirakan uunissa, se on kuin vastapaistettu.
Tässä vinkit valmistukseen, ole hyvä!
Tee pohja mielellään edellisenä päivänä
Pohja on tietenkin iso on suolaista piirakkaa. Tämän suppilovahverotäytteen kanssa sopii yhteen todella hyvin perunamuusiin tehty piirakkapohja, jonka kehittelin perunayhteistyökumppanilleni. Pohjataikinan pääraaka-aine on eilinen perunamuusi, johon sekoitetaan vehnäjauhoja, ruisjauhoja, suolaa ja tilkka öljyä. Toinen loistava vaihtoehto on perinteinen suolainen piirakkapohja, jossa jääkaappikylmä voi ja jauhot liiskataan yhteen.
Minkä pohjan ikinä valitsetkaan, tee se hyvissä ajoin, painele (irtopohja)vuokaan ja nosta jääkaappiin asettumaan. Kunnolla kylmentyneen pohjataikinan reunat eivät valahda uunissa. Pohja kannattaa aina myös esipaistaa, jotta se ei jää raa’aksi ja vetiseksi.
Suppilovahveroiden sesonki jatkuu pikkupakkasissakin
Suppilovahverot ilahduttavat meitä myöhäisiä sienten toivossa metsässä samoavia. Vaikka pakkaset ovat pyyhkäisseet koko Suomeen, nämä ihmeelliset sienet eivät hätkähdä pienistä pakkasista. Jos siis yhä törmäät metsässä kohmeisiin suppilovahveroihin, kerää ne ihmeessä. Rakenne ei ole kärsinyt, vannon. Puhdista sienet jo metsässä eli katkaise multainen osa jalasta pois, niin pääset kotona helpommalla.
Piirakkaa varten paista suppilovahveroita ensin kuivalla pannulla, jotta ylimääräinen neste haihtuu pois. Loppusyksystä on ollut niin märkää, että sienet tuntuvat alkuun oikein kiehuvan vedessä. Kun sienet alkavat tarrautua paistinpannuun, niitä on esipaistettu tarpeeksi.
Karamellisoitu sipuli on sienten kanssa fantastinen
Ei suppilovahveropiirakkaa ilman sipulia. Laitan sitä todella runsaasti, kolme isoa tuikitavallista keltasipulia. Ei haittaa, vaikka olisi enemmänkin. Hienonnan sipulit ja paistan niitä öljyssä paistinpannulla niin kauan, että ne alkavat hiukan ruskistua ja karamellisoitua eli muuttua hiukan makeiksi. Sitten lisään esipaistetut suppilovahverot ja jatkan paistamista vielä hetken.
Mausteeksi ripaus metsää, kiitos
Timjamissa (ja muuten myös rosmariinissa) on minusta jotenkin metsäinen maku, joten se sopii loistavasti sienien seuraan. Käytän kuivattua, kyllä siitä maku irtoaa piirakan uunissa muhiessa.
Valitse voimakas juusto
Juustoksi valitsen tähän piirakkaan mahdollisimman voimakkaan. Cheddar on hyvä valinta, samoin esimerkiksi vanha gouda.
Anna makujen tasaantua, ennen kuin tarjoat
Suppilovahveropiirakka kannattaa paistaa hyvissä ajoin, jotta se ehtii asettua ennen tarjoilua. Parhaimmillaan se on hiukan lämpimänä. Jos haluat leipoa piirakan buffetpöytään, suosittelen perunamuusipohjaa, se on todella herkullista huoneenlämpöisenäkin.
****
Oletko sinä sienipiirakkaihmisiä? Ja tässä vielä suppilovahveropiirakan tarkka resepti, ole hyvä!
Lisää sienireseptejä
Suppilovahverotahna on umamipommi ja todella herkullista rapeakuorisen hapanjuurileivän päällä.
Suppilovahverorisotto valmistuu vaikka arkiruoaksi, jos sienionni on ollut myötä.
3 kommentit
[…] Esipaistetun piirakkapohjan voit sitten täyttää mielesi mukaan. Minulla on ollut viime aikoina hyvin suppilovahvero-onnea, siksi paistoin tällä kertaa sellaisen. Suppilovahveropiirakan ohjeen saat täältä. […]
Kiitos hyvistä vinkeistä , mm. timjami jota en ole aiemmin käyttänyt sienipiirakassa
Kiitos hyvistä vinkeistä mm timjamia en ole aiemmin käyttänyt sienipiirakassa nyt aion kokeilla.Terveisin Suoma Pasanen