Tämä on kerrassaan erinomainen omenavuosi. Puutarhamökkimme viidestä puusta neljä notkuu sadosta, mikä ei ole ihan vähän. Jos siis joku muukin on samassa tilanteessa, päätin koota tänne, mitä tehdä omenoista. Tässä omat suosikkini, olkaa hyvät!
1. Ykkössijan varmaan arvaatkin! Kyllä, se se on. Omenapiirakka #somenapiirakka on perheemme ehdoton suosikki ja aika monen muunkin, sillä se on blogini kaikkien aikojen suosituin ohje. Pohjan salaisuus on mantelijauho, joka tekee siitä erityisen mehevän, karamellisoituneen.
2. Teen syksyllä usein kaura-omenapaistosta iltapalaksi, vaikka se on täysin jälkiruokakelpoinen jäätelön kanssa. Monesti laitan vuokaan tuplasti omenoita ja esipaistan, jolloin omenaosuudesta tulee vähän hillomaista (ja saan kadotettua sinne muutaman ylimääräisen omenan).
3. Omenapannukakku on taivaallista! Ja taas hujahti pari omenaa.
4. Monesti lisään kasvissosekeittoon muiden kasvisten kanssa pari kirpeää omenaa tuomaan hapokkuutta. Nämä on kuorittava, kuorisattumat eivät mene sihtisuilta läpi.
5. Raastettu kirpeä omena tuo mukavaa hapokkuutta myös lohitahnaan.
6. Kuivatut omenalastut ovat todella herkullisia. Meillä ei harmi kyllä ole kuivuria, joten joudun tekemään nämä pellillä. (Kokemuksia kuivureista, anyone? Mikä olisi hyvä ja suht kompaktin kokoinen?)
7. Mummo Ankan omenapiirakka on taivaallista mutta hiukan työläs tehdä, kun kammoksun kaulimista. Mietin kuumeisesti oikopolkuja ja sitä, voisiko tähän käyttää omenasosetta.
Omenareseptit, kun satoa riittää ja riittää
8. Omenasose on suosikkini aamupuuron päällä, mutta sille on vaikka kuinka monta muutakin käyttötarkoitusta: jäätelön kanssa, vispipuuroksi, smoothien pohjana, leivontaan… Helppo sose valmistuu kattilassa, eikä omenoita tarvitse edes kuoria. Valmiin soseen pakastan parin päivän satseissa pakastimeen, jolloin siihen ei edes ole pakko lisätä sokeria.
9. Omenahillon teen mieluiten uunissa isossa kattilassa. Omenat, hillosokeri ja kaneli kattilaan ja uuniin muhimaan pariksi kolmeksi tunniksi. Lopputulos on ihanan paahtunut.
10. Jos omenoita riittää aina vain, omenamehu on taivaallista! Homma hoituu kätevästi omenamehuasemalla. Mies on perheemme omenamehuvastaava, ja hän varaa ajan yleensä syyskuun loppuun. Teemme omenamehumme puusta, jonka sato kypsyy vasta loppusyksystä. Paras omenamehu tulee kirpeästä lajikkeesta, joka kerätään vähän raakana, silloin siitä saa puristettua enemmän mehua. Omenat kerätään, pestään ja viedään autolla mehuasemalle. Siellä omenat puristetaan ja pastöroidaan, jolloin valmis mehu säilyy huoneenlämmössä. Ostimme muoviset mehupullot mehuasemalta muutama vuosi sitten, ja pesemme ja käytämme niitä uudelleen. Toissa vuonna kokeilimme pönttöviinistä tuttua pussimuotoa. Parin pussin koe osoittautui erinomaiseksi, sillä mehu säilyi pusseissa kevääseen asti tummumatta. Pulloissa mehu tummuu ja sameutuu kevättä kohden, mutta tämä on onneksi vain esteettinen haitta.
11. Jos oma omenamitta on täynnä, tilaa ihmeessä paikalle Omenasieppari! Firman ideana on pelastaa ylimääräiset omenat ja tehdä niistä mehua.
****
Mikä on oma omenasuosikkisi? Kerro se alla, laitetaan vinkit jakoon, mitä tehdä omenoista!
Parhaat omenareseptit
Omenapiirakka #somenapiirakka on blogin suosituin resepti.
Kaura-omenapaistos on vähän niin kuin leivonnainen jota ei tarvitse leipoa.
4 kommentit
Ihanat omenat! Tuoremehu on munkin lemppari ja sitä tulee tehtyä aina iso satsi kerralla. Sosetta kuluu meillä kans paljon, mutta tota uunihilloa voisinkin kokeilla seuraavaksi. Sehän olisi ihana lahja annettavaksi ystävälle 😘
Uuniomenahillo on kyllä todella herkullista ja aivan ihana lahja!
Moro- ja kiitos hyvistä vinkeistä/siisvuista.
Tuohon kuivuri kysymykseen vastaus:
Ostin viimesyksynä tokmannista 5 kerroksisen ( voi ostaa lisää ” kerroksia”)
Maksoi muistaakseni alle 50e.
Simppeli ja helppokäyttöinen, toki esim. N.3l mahtuu sieniä kerralla.
Jos on paljon kuivattavia juttuja, niin
Miksi ei vaikka kaksi kuivuria, illalla pörisemään ja aamulla Karhupurkkiin..
T.petrus
Hei, oletteko kokeilleet omenaviinin valmistusta? Laitoin ensimmäisen erän juuri käymään ja mietin voiko noita viininvalmistukseen käytettyjä omenoita hyödyntää esim. hilloksi tai piirakkaan?