Kesäkurpitsaletut ilmestyivät elämäämme kesälomalla, kun olimme äitini eli mummin luona kylässä. Mummi haluaa aina paistaa lettuja lapsenlapsilleen, ja tällä kertaa siihen oli tilaisuus lounasaikaan ennen kuin jatkoimme matkaa eteenpäin seuraavaan kyläilykohteeseen. Koska mummilla ei ollut pinaattia eikä pellon laidan nokkosetkaan olleet enää pieniä ja sieviä, keksin lisätä taikinaan kesäkurpitsaraastetta ja sain ovelasti ujutettua ruokaan jotakin vihreää.
Mummi suhtautui ideaani vähän epäillen, mutta kun seitsemänvuotias esikoisemme pääsi maistamaan, huoli kaikkosi.
”Mummi, nämä ovat ihan parhaita lettuja”, esikoinen ylisti, vaikka hän ei olekaan kesäkurpitsan ylin ystävä.
Koska letut olivat menestys, olen päässyt käryyttämään niitä myös kaupungissa. En erityisemmin välitä lettujen paistamisesta kerrostalossa (keittiössä tuoksahtaa letuille vielä seuraavana päivänäkin ahkerasta tuulettamisesta huolimatta), mutta mitäpä sitä ei tekisi jälkikasvunsa eteen.
Kesäkurpitsaletut valmistuvat jopa helpommin kuin pinaatti- tai nokkosletut, sillä kesäkurpitsaa ei tarvitse esikypsentää lainkaan. Sen kun raastaa kesäkurpitsan karkeaksi raasteeksi ja hulauttaa tavallisen lettutaikinan sekaan. Kesäkurpitsaa ei tarvitse valuttaa, vaan nesteenkin voi hyvin lisätä taikinan jatkoksi.
Paistan omat lettuni kirpparilta pelastetulla ikivanhalla valurautapannulla, josta on ahkerassa käytössä muovautunut kuin pinnoitettu nykypannu. Sillä kuitenkin paistetaan vain lettuja ja kananmunia, jotta pinta pysyisi yhtä hyvänä. Kesäkurpitsalettuja paistaessani lisään pannulle sekä voita että öljyä. Voi on ihanan makuista, mutta se palaa helposti. Öljy taas kestää kovempia lämpötiloja, joten sekoittamalla rasvat saavuttaa molempien laatujen edut.
Lettujenpaistossa tärkeintä on, että letut ovat ohuita tai ainakin ohuehkoja. Siispä lisään taikinan kuumalle pannulle kauhalla munkkirinkilän muotoisesti. Sitten kääntelen pannua ilmassa niin, että taikinaa valuu suunnilleen joka kohtaan ja väännän levyn keskilämmölle. Letun pitää antaa paistua kaikessa rauhassa, eikä sitä kannata sorkkia liian aikaisin. Ohutteräinen lasta on tässä loistava työväline. Ensimmäinen lettu toki hajoaa, käännettäessä se on se ensimmäisen letun kirous.
Letut ovat parhaimmillaan kuumina, joten kun ryhdyn paistohommiin, huikkaan lapset käsipesulle ja lettuja vartomaan. Pöytään nostan muussattuja puolukoita, hienonnettua ruoho- tai kevätsipulia tai vaikka savulohta. Tai sitten syömme letut ihan sellaisenaan.
Minkä kanssa sinä syöt suolaiset letut? Kommentoi alle, olisi kiva kuulla!
PS. Joko ehdit tehdä kesäkurpitsapihvejä? Niistä tuli aivan valtaisa hitti, ja Maikkari teki niistä jopa jutun 😀
7 kommentit
Kaurakermasta ja juustoraasteesta (esimerkiksi cheddar tai mustaleima) kattilassa paksu lämmin kastike kera sipulin, tomaatin, paprikan tai mitä nyt sattuu olemaan. Oijoi <3 Aivan parasta suolaisiin lettuihin.
Nam, kuulostaa hyvältä!
Valkohomejuusto ja puolukkahillo, aivan älyttömän hyvä yhdistelmä isojen, rapeitten pinaattilättyjen kanssa. 😊
Oi varmasti!
Valitettavasti meillä tämä resepti oli katastrofi. Monen onnettoman lätyn jälkeen (niitä oli mahdoton kääntää) älysin lisätä ainakin desin jauhoja ja hyvä tuli.
Kastike turkkilaisesta jogurtista ja siihen mukaan murusteltua fetaa ja tilliä. Persilja sopii myös yhtä hyvin ja miksipä ei oregano.
[…] Kesäkurpitsaletut ovat niidenkin lasten suosikkeja, jotka inhoavat kesäkurpitsaa. […]